Väkivaltainen taide : väkivallan ja kärsimyksen kuvasto nykytaiteessa
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202002202632
Kirjallinen opinnäytetyöni käsittelee väkivallan ja kärsimyksen kuvaston käyttöä nykytaiteessa.

Selvitän tekstissäni väkivaltaa ja yksilön kärsimystä taiteellisissa esityksissä, etsin syitä sille, miksi nämä aiheet kiinnostavat taiteilijoita ja miten he niitä käyttävät. Toimiiko väkivallan ja kärsimyksen kuvasto heille taiteen keinona jonkin asian saavuttamiseksi tai käsittelemiseksi, vai onko taustalla mahdollisesti jotain muuta? Pyrin vastaamaan tähän kysymykseen myös omalta osaltani.

Pohdin väkivaltaa myös yleisemmällä tasolla, mitä se on ja missä suhteessa se on tekemiseeni. Tuon mukaan pohdintaan myös neljän muun taiteilijan näkemyksiä, joiden kanssa olen keskustellut aiheesta ja jotka pääsevät äänen omilla nimillään.

Väkivalta on läsnä ihmisten elämässä niin monitahoisesti, että sen hahmottaminen, saati ymmärtäminen, on hyvin vaikeaa, ja juuri siksi sen käsitteleminen paremman maailmankuvan luomiseksi on sitäkin tärkeämpää. Opinnäytetyössäni käy ilmi, että tämän kaltaisten vaikeiden asioiden esiintuominen ja tarkasteleminen on merkityksellistä jokaiselle mukana olleelle taiteilijalle. He ymmärtävät väkivallan käsitteen laajasti ja kokevat että sitä on syytä käsitellä taiteessa. Aiheen tärkeyden lisäksi merkittävää heille on itse taiteen tekeminen, joillekin henkilökohtaiset kokemukset ja tietysti taiteen vaikutus muihin. He toivovat taiteensa aiheuttavan katsojassa eräänlaisen ajattelun nyrjähdyksen, mahdollisuuden uusin näkökulmiin. Yleisö ei kuitenkaan ole asia, jota taidetta tehdessä mietitään, tai juuri tekemisen jälkeenkään, yleisö tehköön omat tulkintansa.

Lopussa pyrin vielä perustelemaan, lähdeaineistoon tukeutuen, miksi väkivaltaa ja sen eri muotoja on syytä tutkia. Mietin omaa taiteellista työskentelyäni, ja miten väkivalta jatkossa tulee olemaan siinä läsnä.


My thesis deals with the use of violence and suffering in contemporary arts.

In my text, I explore violence and the suffering of the individual in artistic representations, looking for reasons why artists are interested in these topics and how they use them. Does the imagery of violence and suffering act as an artistic means for them to achieve or process something, or is there some other reasons? I will also try to answer this question myself.

In addition, I reflect on violence more generally, what it is and where it stands in my own doing. I have discussed this issue with four other artists, who will be presented by their name and their views on this matter will be brought up as well.

Violence is so pervasive in people's lives that it is very difficult to perceive it, let alone understand it, and that is why treating it to create a better view of the world is even more important. In my thesis, it is clear that presenting and examining such difficult issues is important to every artist involved. They understand the concept of violence broadly and feel that it is worth discussing it in art. In addition to the importance of the topic, what matters to them, is making the art itself. And for some, their personal experiences and, of course, the influence of art on others. They hope that their artwork will cause the viewer a kind of thinking bump, an opportunity for new perspectives. However, to them the public eye is not the thing to think about when making art, or even after it has been done, the audience shall make their own interpretations.

In the end, I will try to justify, based on the source material, why violence and its various forms should be investigated. I reflect on my own artistic work and how violence will be part of it in the future.



Back to Top