Ville-Petteri Turkia Essee
29.4.2016
Mashed up!
Varastettu taide, tai jos sanotaan hieman pehmeämmin; omittu taide, on nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Näin on ainakin tietyissä taiteenaloissa ja lajityypeissä, kuten esimerkiksi runous, musiikki ja kuvataide. Myönnän että kärjistän asiaa jonkin verran, mutta näistä kaikista edellä mainituista taiteenmuodoista löytyy oma lajityyppinsä, joka perustuu varastamiselle. Runoudessa hakukonerunous, musiikissa mashupit, ja kuvataiteessa digitaaliset kollaasit. Eivätkä nämä ole tietenkään ainoita, lainauksia otetaan toki muissakin lajityypeissä ja taiteenmuodoissa, sekä luvan kanssa, että ilman, lainausten vaihdellessa hyvinkin selkeistä vain viitteellisin ja huomattomampiin lainoihin. Tulen varmasti myös itse varastamaan tulevaisuudessa tiettyjä kuvia, ääniä tai videoita ja käyttäväni niitä omissa teoksissani.
Tekijänoikeudet ovat kuitenkin mielestäni tärkeä asia olemassa. Vaikka käyttäisinkin itse jotain varastettuja elementtejä taiteessani, olisin tämän käytön suhteen varoivainen ja harkitsevainen, turvatakseni itseni lainopillisilta kahnauksilta ja ottaakseni huomioon artistin jolta varastan. Ymmärrän että minulla on tässä nyt pientä ristiriitaa, mutta tämänkaltaiset tekijänoikeudelliset kysymykset ovat hyvin moniulotteisia ja siksi jokaista onkin punnittava erikseen. Lähtökohtaisesti tulen pyrkimään omassa taiteessa siihen, että menettelen tekijänoikeuksien mukaisesti ja pyydän tarvittaessa luvat, mutta joissain tapauksissa saatan jättää tämän, protestinomaisesti, tekemättä.
Osa tekemistäni piirustuksista on mielestäni jo nyt harmaalla alueella tekijän oikeuksien suhteen. Nämä piirustukset pohjautuvat toisten ottamiin valokuviin, enkä ole kysynyt niihin lupaa. Joihinkin yritin kysyä, mutta en saanut koskaan vastausta, joten annoin asian olla ja jatkoin tekemistä. Vaikka sanon olevani harmaalla-alueella, tiedän olevani oikeudellisesti hyvin varmalla pohjalla, sillä piirustukset eivät ole suoria kopioita valokuvista, vaikka niitä ei olisi voinut syntyä ilman valokuvaa. Niiden luonne ja tunnelma on olennaisesti muuttunut valokuviin verrattuna ja vastaavasta tapauksesta on korkein oikeus aiemmin tehnyt päätöksen (ratkaisu 1979 II 64), jossa tämänkaltaisen teoksen on katsottu olevan itsenäinen, erillinen teos, eikä se näin ollen loukkaa valokuvaajan tekijänoikeuksia. Harmaalla-alueella katson olevani koska tästä oltaisiin todennäköisesti erimieltä Yhdysvalloissa, jossa valokuvat on otettu. Tämä näkyy myös joissain kansainvälisissä taidekilpailuissa, joissa säännöissä huomautetaan, että jos kuva perustuu esim. valokuvaan, on valokuvaajalta oltava kirjallinen lupa kuvan käyttöön. Eli vaikka en koe tässä mitään suurempaa moraalista ongelmaa olevan ja Suomen lakikin on puolellani, joudun kuitenkin pohtimaan, miten ja miltä pohjalta teokseni toteutan, jos pyrin teoksillani kansainvälisiin näyttelyihin, kilpailuihin tai muihin projekteihin.
Viittasin aiemmin mash-uppiin musiikissa, mutta voidaan kuitenkin puhua mash-up kulttuurista, joka pitää sisällään nuo aiemmin luettelemani, sekä paljon muita. Tämä kulttuuri on tehnyt nousuaan 1990-luvun alusta alkaen ja mielestäni vain kiihtynyt koko ajan. Mash-uppeja tapaa nyt melkein kaikissa medioissa. Youtube lienee tällä hetkellä yksisuosituimmista medioista levittää mash-up videoita, joihin on voitu kerätä materiaalia mitä erilaisimmista esityksistä. Esim. uutisista, sarjoista, talk-show-esityksistä, varmasti melkein kaikesta lajityypistä on koostettu uusia esityksiä yhdistelemällä. Suurimmassa osassa mitä minä olen nähnyt, on parodian piirteet. En tiedä johtuuko tämä vain siitä, että on hauskaa nostaa esiin jotain toistuvia asioita, tai yhdistellä erilaisia, niin että kaikki vaikuttaa hieman nyrjähtäneeltä, kaksimieliseltä tai hauskalta (usein myös banaalilta), vai siitä että tekijänoikeuslainsäädännössä parodia on sallittu, jotta kritiikki alkuperäisteoksen tekijää kohtaan on mahdollista. Herkko Hietanen kirjoittaa tästä hyvin kattavasti artikkelissaan PELLEILY SALLITTU? – PARODIA TEKIJÄNOIKEUDEN RAJOITUKSENA.
Kuvataiteen saralla en tiedä tätä keinoa juuri käytetyn, mutta idea siitä saa mielenkiintoni heräämään ja voisinkin jatkossa pohtia, miten eritavoin voisin käyttää muiden teosten elementtejä töissäni. Miten parodioida kuvataiteessa, ilman kollaasia ja karikatyyriä? Noh, joitain esimerkkejä tästä on nähty mm. Jani Leinosen toimesta, joka on tehnyt mm. suuryritysten mainosikoneita parodioivia maalauksia ja videoita. Leinosen parodia ja kritiikki on kuitenkin saanut aikaan oikeusjuttuja, suuryritykset eivät ole sulattaneet kaikkea kritiikkiä ja katsovat että Leinonen on rikkoneet heidän tekijänoikeuksiaan. Nykypäivänä kuitenkin tietyt, esim. populaarikulttuurin teokset ja yritysten brändit yhdistävät laajoja yleisöjä eri maissa ja kulttuureissa, niin että tuntuu omituiselta ja hassulta että tiettyä kuvastoa, mikä on vakiintunut näiden teosten /brändien myötä, ei voisi käyttää omissa teoksissaan sillä perusteella, että ne loukkaavat tekijänoikeuksia. Suurien yritysten valtavat resurssit kuitenkin mahdollistavat monia asioita ja painostuksella saadaan kritiikki usein painettua piiloon.
Itse olen ajatellut, että laitan teoksilleni CC-lisenssit, niin että niitä voidaan rajatusti käyttää. Itse rajaisin teokseni niin että niitä voi muokata ja jakaa, mutta kaupallinen käyttö on kielletty. Joissakin tapauksissa ja ehkä tulevaisuudessa muutenkin voin vielä miettiä tarkemmin, jos pystyisin vapauttamaan jotain myös kaupalliseen käyttöön.
Lähteet:
Herkko Hietanen, PELLEILY SALLITTU? – PARODIA TEKIJÄNOIKEUDEN RAJOITUKSENA, Defensor Legis N:o 1 /2009
Taideyliopistojen tekijänoikeuspalvelu